Minä haluan olla lääkärille potilas, vaikka maksan lääkärin palkkíon. Potilassuhde on luottamusasia, asiakassuhde on rahaan perustuva suhde. Jos kysymys sairauden hoidosta, olen aina potilas. Asiakas voin olla silloin jos noudan vaikkapa lääkärintodistusta ajokorttia tms varten, eli kun on kysymyksessä lääkärintarkastus oletettavasti terveelle ihmiselle. Heti kun siirrytään sairauden hoitamiseen olen ehdottomasti potilas.

Raivoan tässä siitä, että jos käytän kunnan/kaupungin terveydenhuollon palveluja minut määritellään asiakkaaksi. Miksi hitossa? Veronmaksajana olen koko tämän systeemin ylläpitäjä ja henkilökunnan työnantaja. Minä menen lääkäriin vain kun tarvitsen diagnoosin ja sen edellyttämää hoitoa enkä todellakaan ole asiakas vaan potilas.

Jos sattuu niin saatanasti ja en tiedä mistä se kipu johtuu en kyllä halua olla asiakas jota kohdellaan kuin esinettä. Toinen tyrkkää toiselle, joku välillä kurkistaa huoneeseen ja kiitää vauhdilla kurkkimaan seuraavaa asiakasesinettä. Haluan tietää mikä sen kivun aiheuttaa, pelkkä kipulääkitystokkura ei kauan auta.

Siksi heti sieltä poistultuani tilaan ajan yksityslääkärille joka kohtelee minua potilaana ja lähettää tutkimuksiin selvittääkseen syyn ja voidakseen määrätä oikean hoidon ja mahdolliset lääkeet. Samalla saan lääkäriltä puhelinnumeron johon voin soittaa koska tahansa jos on tarpeen. Poistuessani olen turvallisella mielellä ja ainakaan en tunne itseäni esineeksi.

Toinen paikka jossa en ole asiakas on on kunnan/kaupungin/valtion virastot. Sielläkin olen työnantaja, virkailijoiden palkanmaksaja eikä minun tarvitse nöyristellä. Kun kohteliaasti esitän asiani, oletan että minulle vastataan asiallisesti. Tietenkin olen mennyt jo alunperin sen virkailijan luokse jolle asiani kuuluu. Yleisesti ottaen olen saanut asiallista palvelua em. paikoissa, kiitos kaikille virkamiehille joiden kanssa ole vuosien saatossa asioinut. Viimeksi eilen verovirkailijan kanssa puhelimessa - todella ystävällistä palvelua ja tarvitsemani tieto tuli nopeasti ja kohteliaasti. 

Äänestän aina, valtiollisissa, kunnallisissa ja seurakuntavaaleissa. Olen siis tehnyt oman osuuteni systeemissä ja kun vaaleilla valitut päättäjät valitsevat virkamiehiä, he tekevät sen minun valtuuttaminani. Minulla on oikeus kansalaisena, kuntalaisena, seurakuntalaisena tarvisemiini palveluihin ja informaatioon aina tarvitessani, kohtuullisessa ajassa ja asiallisesti. Kaikkia yhteiskunnan palveluja en voi valita, on asioita jotka on hoidettava tietyssä toimistossa/virastossa. En vaan koe olevani asiakas vaan asianomistaja.

Asiakkuus on toinen rooli. Kun maksan palvelusta tai tuotteesta minun  on saatava vastine rahoilleni.  Asiakkaana minulla on mahdollisuus vaihtaa palvelun tuottajaa tai tuotteen valmistajaa/myyjää ellei tuote/palvelu miellytä. Olen jokaisen omistamani euron kuningatar niin kauan kun se on minun ja luovun siitä oman harkintani mukaan  ja ainoastaan kun sekä tuote että palvelu ovat euroni arvoiset.

Tässä tämän Euroopa-päivän annos. Päivitän blogini ainoastaan kun on raivoamisen aihetta. Satunnaisesti myös takautuvia raivouksia kun joku vanha juttu saa verenpaineeni nousemaan.