Tänään puhelinmyyjät saivat minut raivon partaalle. Päivä oli kiireinen ja puhelin soi yhtenään ihan asiaakin. Mutta ne agressiiviset kauppiaat! Miksi ne eivät suostu uskomaan kun sanon kohteliaasti ei kiitos. Kolme kauppiasta soitteli tänään vuoroin lakaliittymään ja kännykkään. Olen joskus tehnyt myyntikiellonkin mutta ei kai ole enää voimassa tai mikä lie kun soittoja vaan tulee. Keväällä ovat oikein innokkaita, kaipa valo herättelee tyrkyttäjätkin. Olen jo alkanut sanonut aika tiukassa äänilajissa että en tilaa enkä osta mitään puhelisessa. Tuttava antoi iltapäivällä hyvän vinkin, hän kuulemma sanoo että talouteen tulee jo kaikki tarpeellinen: Vartiotorni ja Sotahuuto. Lopettavat kuulemma heti eivätkä edes toivota hyvää päivän jatkoa. Pitääpä kokeilla toimiiko.

Tämä puhelinmarkkinointi on kyllä nykyään villiä ja häiritsevää. Kaupataan lehtitilauksista puhelinliittymiin ja kerjätään avustuksia milloin mihinkin tarkoitukseen. Kyllä minä lehtiä luen ja tilaankin useita mutta ne myyntipuheet ovat todella naurettavia.  Nyt on muotia kertoa että olen joku superhyperkantakultabonusasiakas ja saan lehden halvemmalla kuin kukaan muu ja kylkiäisenä jonkun mahtavan askartelupakkauksen tai ilmaisnäytteen hajuvedestä tms.  Vedotaan siis suoraan kateuteen ja ahneuteen. Ymmärrän hyvin että provikkapalkalla olevan  myyjän on tehtävä ahkerasti töitä päästäkseen palkoille ja kilpailu alalla on kovaa. Lehdissä näyttävät etsivän lisää kauppiaita, parhaalle myyjälle yksi firma lupaa Mini Cooperin omaksi. 

Toivoisin että tämä terrori saataisiin kuriin ja myynti asialliseksi. Puhelin on oivallinen työkalu mutta väärinkäyttäjien määrä näyttää vain lisääntyvän.

Terapiablogi tuntuu  olevan minulle  tarpeen, kun en vieläkään osaa sujuvasti paiskata luuria kenenkään korvaaan.