Siltä tuntuu usein  ja monessa yhteydessä. Itselleni raja on selkeä ja ehdoton. Nykyään rehellisyyden raja on hämärtynyt, on laaja harmaa vyöhyke jolla operoidaan avoimesti ja moni on omaksunut sen normaaliksi toiminta-alueeksi.

Yksi yleistynyt tapa on työkännykän käyttö. Mielestäni ei ole oikein että siitä hoidetaan koko perheen puhelut, lasten ja puolison harrastusten ja yhdistysten asiat. Juu, kyllä siitä edusta verotetaan, mutta etu on henkilökohtainen. Erosin muutaman yhdistyksen hallituksesta kun puheenjohtaja selitti minulle että hän hoitaa kaikki yhdistyksen asiat miehensä työpuhelimesta. Miehen palkka maksetaan verorahoista ja en hyväksy että yhdistysten kuluja maksetaan yhteiskunnan pussista tällä tavalla. Samoin olen eronnut kahdesta muusta yhdistyksestä jonka postitukset on hoidettu vastaavasti. Toisen postitus yliopiston kuorissa ja frankkeerauksella ja toisen TE-keskuksesta.

Ajatellaan vaikka että jokaisessa virastossa 10% työntekijöistä on järjestö- tai yhdistysaktiiveja ja he hoitavat ko asiat työpaikoillaan, työajallaan ja käyttävät kopiokoneita ja papereita, kirjekuoria ja muuta materiaalia, postimaksut ja puhelut vielä "firman piikkiin". Kuinka paljon se vuositasolla tekee? Vontako miestyövuotta?  Nykyään postitus on tosin vähentynyt, sähköpostin yleistyessä, mutta nytkin kutsut ja raportit yms hoidetaan töissä, työnantajan ajalla ja laitteilla. Ehdottomasti liikaa joka tunti ja joka euro. Mielestäni ainoastaan henkilökuntayhdistyksen asiota voi hoitaa töissä ja tietenkin työhön liittyvät, kuten osa ay-yhteydenpitoa, lähinnä se mitä hoidetaan luottamusmiehen kanssa.

Yliopistojen rahanpuute on jatkuva puheenaihe. En väitä että edellä mainituilla asioilla olisi ratkaiseva merkitys talouteen, mutta pienistä puroista ne suuretkin virat syntyvät ja kysymys on periaatteellinen mutta merkittävä.

On hyvä asia että naiset voivat tehdä uraa, perustaa perheen ja saada lapsia. Uran luominen äitinä on kova urakka - kokemusta on. Mutta sitä en voi käsittää että äidin kännykkä soi parikymmentä kerta päivässä kun lapset ilmoittavat että nyt menen Maijalle/Matille/Annalle jne.  Äiti antaa kotiintuloajan ja pian uusi kierros: saanko olla vielä puolituntia ja taas uudestaan puolituntia. Äiti jossain välissä kuulustelee onko läksyt tehyt ja välipala syöty. Sitten on lapanen kateissa ja Pekka kiusaa ja Lotta otti mun pipon jne. hamaan työpäivän loppuun saakka.Tämä tapahtuu joka päivä ja jos sattuu lapsen soittaessa  että  äidin puhelin on varattu - ehkä toinen lapsi soittaa, otetaan oitis puhelu mummille ja  sitten anoppi ripittää huonoa äitiä vartin verran. Palaverit venyvät ja toistenkin aikataulut viivästyvät. Yleensä työyhteisössä on ainakin yksi superäiti jonka perhenohjaus häiritsee koko yksikön työrauhaa. Tämäkin on mielestäni työajan varastamista.

Äidin tehollinen työaika on se aamupäivä kun lapset ovat tarhassa/koulussa. Jos ei voida järjestää lapsille iltapäivätoimintaa ja hoitajaa olisi äidin jäätävä kotiin tai tehtävä osa-aikaista aamupäivisin. Elmässä on tehtävä valintoja, kaikkea ei voi saada. Ja totuus on, että lapset ovat pieniä vain kerran - uraa voi tehdä myöhemminkin. Mikä on tärkeintä, se on itsekunkin päätettävä ja sitten keskityttävä ja panostettava päätöksensä mukaan joko työhön tai kotiin.

Sitten on se porukka joka vie työpaikalta kaiken mikä vinkumatta irti lähtee - eikä haittaa vaikka vähän vikiseekin. Ensiapukaappi on aina tyhjä vaikka se tarkastetaan ja täydennetään viikoittain, konttoritarvikkeiden kulutus on millä tahansa mittarilla mitaten mahtavaa, ja olen kuullut että jossakin vessapaperit ja käsipyyhkeet katoavat mystisesti. Miksikähän on siirrytty niihin suuriin rulliin metallikoteloissa ja kankaisiin rullapyyhkeisiin tai puhaltajiin?

Olen kasvanut työnantajaperheessä mutta kokemusta on myös työntekijänä vieraan töissä. Olen ollut myös itse työnantajana niin että kokemusta on puolelta jos toiselta. Kauhukokemukseni ovat niiltä vuosilta kun olin työntekijänä "vieraassa firmassa". En ollut koskaan osannut ajatella että työntekijänä pitäisi ottaa kaikki mahdollinen, sekä aika että materiaali mitä firmasta irti lähtee. Minulle on ollut täysin selvää että työ on työtä ja työvälineet työnantajan omaisuutta ja niitä käytetään työpaikalla. Jos siviilissä samoja kaluja tarvitaan ne hankitaan eikä pöllitä "lainaan" työpaikalta. Etu on jo siinä että on saanut kokemusta laitteesta, mahdollisesti käyttökoulutuksen ja niin ollen tietää mitä hankkii.

Ihmetellen olen katsonut kun tuttavaperheessä on tehty remonttia. Rouvan veli on kaupungin töissä rakennuspuolella.  Kaupungin koneet ja laitteet ovat olleet viikkoja käytössä. Hyvin laaja-alaisesti näköjään tarpeet hoidetaan  yhden sukulaisen työpaikan välineillä. En todellakaan tiedä mikä on käytäntö, kuka antaa luvan vai käytteäänkö ihan yleisesti omin luvin. Kaupungilla on monia työkohteita joissa epäilemättä kaikille koneille olisi jatkuvaa käyttöä. Paikkakunnalla on  myös hyvä välinevuokraamo.

Niin tomera en ole eikä aikani riitä siihen että lähtisin peräämään asiaa, ihmettelen vaan yletöntä röyhkeyttä.

En käsitä että inhmiset eivät ymmärrä eroa oman ja toisen omaisuuden välillä. Tämä sokeus on lisäksi aivan yksipuolista, se mikä on sinun - se on myös minun. Muuta mikä on minun - on ainoastaan minun.

Toiseen kategoriaan kuuluvat ne jutut joista sovitaan erikseen työnantajan kanssa. Mutta näitä sopimuksia voidaan tehdä ainoastaan yksityisissä fimoissa ja pelisäännöt laaditan omistajan kanssa  kanssa tai valtuutuksella. Hyvä ja luottamuksellinen työsuhde tuo myös monia etuja ja joustoja mutta ne pelaavat molempiin suuntiin.  Tyytyväinen työntekijä on firman etu ja hyvä työnantaja tiedostaa sen, arvostaa henkilökuntaansa ja palkitsee sekä taloudellisesti että muilla eduilla.

Yksi lapsistamme meni töihin opiskelupaikkakunnallaan, ensin kesätöihin ja sitten jatkoi yli talven satunnaisena tarvittaessa, ja sai seuraavana kesänä  lomaa ja lomapalkan, ja kaiken kukkuraksi vielä lomaltapaluurahaa. Nuori oli hämmästynyt ja ihmeissään kun tuli ihan ylimääräistä ja ilmaista rahaa. Firmassa on monenlaisia kannustimia ja merkikohtaisia kisoja ja säännölliseti hän napsi niistä palkintoja pitkin vuotta. Työnteko on hänen mielestään sekä kivaa että myös taloudellisesti palkitsevaa ja hän jatkaa taas samassa firmassa kesätöissä - uusissa ja vaativimmissa tehtävissä, edellen innokkaana ja hyvillään "ylennyksestä".

No, ei ole näköjään kotona kiroiltu työntekijöiden lomapalkoista yms. asiaankuuluvista menoista mutta on näköjään jäänyt valistamatta myös työntekijän oikeudet. Onneksi yllätykset ovat olleet positiivisia tälle opiskelu- ja uraputkessa  etenevälle nuorelle.

Kasvatus näkyy tässäkin postauksessa: raivota ja kritisoida saa, mutta loppuun on sorvattava positiivinen osuus. Hyvä mieli taittaa krittikin terävimmän kärjen ja aktivoi miettimään korjausksia epäkohtiin. Näin isäni opetti.

Palatakseni otsikkoon, mielestäni rehellisyys on tarkkarajainen, ei voi olla melkein rehellinen tai vain vähän varas. On joko rehellinen tai epärehellinen. 

Voi olla että maailmassa on varastamisen arvoistakin tavaraa - minun kohdalleni ei ole vielä sattunut.